23.8.2010

Roudan mielenkääntö

Kävin Bob Baileyn luennoilla 17.-18.8. ja innostuin taas koiran kouluttamisesta. Routa on ollut vähän masentava treenikaveri, ja samaa on varmaan Routa minustakin ajatellut. Nyt ajattelin kääntää sen ajatuksen ympäri. Alan naksutella sille! Minun ei tarvitse hermostua eikä koirankaan - jos jää tekemättä, koira jää ilman naksua ja se siitä.

Otin sitten Roudan mukaan lähikentälle. Laitoin sinne ruudun, tunnistusnoudon ja ohjatun noudon pisteet. Otettiin ihan ensin seuraamista eli mukana pysymistä ja nakkeja sateli. Routa oli innoissaan. Sitten lähetin sen ruutua kohti, ja epäröimättä se meni sinne. Tunnistusnoudossa ei oikein nenä ollut heti mukana, mutta intoa oli, ja vaikka ensimmäinen kapula oli väärä, Routa yritti uudelleen.

Ennen ohjattua noutoa otettiin merkille menoa. Sen tehtävän Routa muisti oikein hyvin ja juoksi merkille jo usean metrin päästäkin. Sitten lähetin koiran kapulaa noutamaan. Se ei ensin muistanut, että kapula oli takaviistossa, mutta pienen raksutuksen jälkeen kapula löytyi ja palautui. Kolmannella toistolla meni jo varsin sujuvasti.

Routa oli koko harjoittelun ajan iloisena mukana. En vapauttanut sitä missään vaiheessa, vaan se valitsi itse pysyä lähellä ja ansaita nakkeja.

Tunnistusnoutoa voisimme harjoitella ihan täällä sisälläkin tai takapihalla, Budi on vaan laitettava muualle sotkemasta.

Ekaa kertaa pitkään aikaan olen innoissani!

0 kommenttia: