Junnu on alkanut pelata jalkapalloa ja ollaan käyty koirien kanssa usein harjoituksia seuraamassa. Tänäänkin koirat olivat mukana. Budin kanssa harjoiteltiin oikea-suuntaa (meni hienosti!), seuraamista kiemurrellen, luoksetuloja ja tulipa vähän kaukokäskyn poikastakin, istu ja maahan. Ja sitten piti harjoitella sitä että odotellaan vaan eikä vinguta.
Routakin sai seurata ja tulla luokse. Sen oikea-suunnat olivat vähän unohtuneet, mutta kyllä se sieltä muistui. Vähän jännitti kun ekalla kerralla ei mennyt ihan oikein.
Budin kanssa kokeiltiin vielä ryömimistä namin perässä. Oli melko innokas ryömijä.
Eilen illalla pihalla oltiin ruutua. Molemmat koirat juoksivat sinne kahdesta ja kolmestakin eri suunnasta suoraan, palkkana makupalalautanen. Myös hyppyä treenattiin. Budi hyppää tosi hyvin käskystä, sitä ei tarvitse houkutella yhtään. Noutaminen ei sen sijaan sitä kiinnosta. Routa muistaa sen vielä hyvin. Budin erikoisliike on hypätä trampoliinille!
25.7.2011
Jalkapallohäiriötä
21.3.2011
Budin seisomisniksi
Budilla ei ole vielä käskyä, josta se jäisi luotettavasti seisomaan. Stop-käsky on muuten hanskassa, mutta siinä ei ole asennolla väliä. Haluaisin opettaa sille hyvän seiso-käskyn. Se vaan tahtoo aina mennä istumaan tai makuulle.
Keksin sitten keinon. Budilla on ihana patukka, tai narupallo, mitä vain mitä saa reuhtoa. Opeteltiin sitten sitä, että patukka tulee, kun seisoo sitä odottamassa. Ja kyllä se onnistuikin! Pitää vaan saada lisää toistoja että se vakiintuu, ja sitten voi alkaa yhdistää sitä liikkumiseen.
19.3.2011
Lumen keskellä
Tottisinspis on antanut odottaa itseään, enkä ole pakottanut, mutta tänään se iski. Ja olipa meillä mukavaa!
Budi halusi leikkiä uudella narupallolla. Siitä keksin harjoituksen, jossa toisen koiran pitää odottaa paikalla kun toisen kanssa leikitään. Ensin Budi ei olisi malttanut, mutta vähitellen sekin oppi odottamaan. Routa ei uskaltanut leikkiä jos komensin Budia, mutta kun se ymmärsi että leikitään, silläkin oli kivaa.
Laitoin muovitötsät keskelle pihaa ja opeteltiin uutta juttua "ympäri". Budi oli ihan villinä ja loikki ympäri, Routa melkein jo tajusi asian, koska sille "merkki" on tuttu. Budi sai vähän seurata ja se menikin hienosti, myös suoraan jota itse aina unohdan harjoitella. Roudan kanssa otin sivu-merkki-sivu siirtymisiä, ja kaukokäskyjä. Istuminen oli ensin vähän hakusessa.
Budin kanssa otettiin pari ruutuunlähetystäkin muutaman askelen päästä. Taisi mennä vahingossa oikein!
17.1.2011
Oikee, oikee!
Budin oikeet ovat jo reippaat. Muutaman yksittäisen sivulle suuntauksen jälkeen kokeilin tehdä kulman, eli kaksi oikeeta peräkkäin.
Ensimmäinen kulma oli niin että toinen oikee oli samaa linjaa kuin missä ensin harjoittelimme, se meni oikein sujuvasti.
Toista kulmaa vaikeutin vähän niin, että ensimmäinen linja oli tuttu ja toinen ihan uusi suunta. Ensimmäisellä kerralla Budi sekosi klikkauksesta eikä mennytkään loppuun asti namille, mutta toisella kerralla sekin onnistui.
14.1.2011
11.1.2011
Ohituksia
On hankala harjoitella onnistuneita ohituksia, kun koiria tulee niin satunnaisesti vastaan. Tänään iltapäivällä tuli kaksi. Routa tuntuu olevan nykyään se huonommin käyttäytyvä. Nytkin se keräsi kierroksia vaikka millä mitalla eikä Budi ollut juuri millänsäkään. Nappasin kuonosta kiinni ja totesin, että hölmöily loppuu justiinsa. Välimatkaa oli leveän kevyenliikenteenväylän verran ja ohi päästiin rähinöittä lyhyessä hihnassa. Istutin koirat tilanteen jälkeen ja palkitsin.
Toisella kerralla ohitettiin pieni koira. Otin taas koirat lyhyelle ja pidin erityisesti Roudan kurissa. Ihan hyvin meni taas! Routa ei edes tahtonut jälkeenpäin namia, vaan meni kaivelemaan lumikasaa. Budi huoli namin.
Avain onnistuneisiin ohituksiin voisi piillä Roudassa ja sen suhtautumisessa...
P.S. Isännän mukaan iltalenkillä tuli kolme ohitusta ja kaikki menivät hyvin ilman räyhäämistä, vaikka hän oli ollut puhelimessa. Joskus tällaisiakin päiviä :)
8.1.2011
Vetoo!
Laitetaanpa kuulumisia pitkästä aikaa. Tässä on ollut taas vähän remmirähjäysongelmaa. Ohitukset menevät aika vaihtelevasti. Joskus koirat eivät muista välitä pientä vetämistä enempää, jotkut koirat taas lietsovat näissä ihan täyden raivon päälle. Jonkinlaista hölmöilyä on melkein aina ohjelmassa.
Tänään menivät ohitukset aika hienosti, ja syynä saattoi olla että harjoiteltiin pulkan vetoa yhdessä ja erikseen. Routa veti hienosti ja tunnollisesti, Budi hömppöili siinä vieressä ja veti remmiä hampaillaan. Yksin sekin veti hyvin kunhan joku oli edessä houkuttelemassa. Junnu sai hyvät vauhdit pulkalla ja isäntääkin koirat vetivät kunhan vauhtiin pääsivät!
Saattaapi lepo maittaa illalla pojille :)