10.8.2013

Aamuäkseerauksia

Ennen aamumurojen sirottelua pitkin takapihaa ollaan reenailtu kaikkea pientä. Roudan kanssa olen koittanut tahkota dekk-maahanmenoa eli taaksepäin taittumista kaukokäskyjä varten. Kauempaa se ei vielä oikein toimi, mutta ihan edestä - ja tänään askelen parin päästä! - se onnistuu.

Budi osaa pitää noutokapulaa ja luovuttaa, mutta jos sen lähettää hakemaan, se jää järsimään sitä. Ainakin puista kapinetta. Dummyn kanssa on tuominenkin onnistunut joskus.

Roudasta on tullut metallikapulaan ihan hullu, kun keksin antaa sille palkaksi tiettyjä koirankeksejä. Nyt se hakee metallikapulan kysymättä.

Viritin ruudun takapihalle. Molemmat ovat onnellisesti unohtaneet mitä sen kanssa tehdään. Piha on vähän pieni kunnolliseen harjoitteluun, mutta kaipa lyhyehköistäkin lähettämisistä voi olla hyötyä, ja ainakin se on aivojumppaa jos ei nyt meitä voittajaluokkaan valmistakaan.

Budin seuraamisen käännös vasemmalle alkaa toimia, takapää tekee myös jotain muuta kuin roikkuu perässä!

5.7.2013

Noutamisia

Budi osaa noutaa dummylelun. Se odottaa kun lelu heitetään, lähtee Ota-käskystä ja tulee istumaan eteen sen kanssa. Istuminen ja pitäminen molemmat yhtäaikaa ovat vähän epävarmoja vielä.

Routa etsi helteessä hienosti tunnistusnoutopalikkaa. Piilotin vain sen oikean pihalle ja lähetin oikeaan suuntaan.

28.6.2013

Aamujumppaa

Aina kun ei ole satanut, olen jättänyt koirat aamulenkin jälkeen takapihalle ja ruokkinut ne siellä. Mutta ei suoraan kupista, vaan olemme treenanneet temppuja ja loput ruoat on saanut etsiä nenällä ruohikosta.

Olemme harjoitelleet seuraavia juttuja:

Pakittaminen. Molemmat osaavat hienosti "pakkaa" jos ihminen on siinä ihan edessä. Tavoitteeni on saada ne pakittamaan myös välimatkan päästä. Pientä edistystä on havaittavissa, kolmen neljän askelen päästä ne ottavat ehkä yhden kaksi pakitusaskelta. Olen palkinnut heittämällä namun niiden selän taakse kauemmas ja se on selvästi auttanut verrattuna siihen että antaa palkan suupuolelta.

Spinnaus. Vähän on vielä jäykkää. Vähän oli positiivista vaikutusta sillä että kehuu/palkkaa jo ensimmäisestä askelesta oikealle ristiin. Koko kiepahdus tuntuu olevan liian iso pala pikku koiranaivolle.

Hyppy. Olen halunnut saada koirat hyppäämään iloisesti ja epäröimättä hyppy-käskystä ilman että liikutan käsiä. Aika hyvin homma sujuukin. Esteen takana istu-käsky menee jostain syystä aina maahan. Onneksi ei taida olla tarvetta enää istumiselle.

12.6.2013

Ruutua ja metallia

Mentiin pojan kanssa potkiskelemaan palloa lähikentälle ja otin koirat ja kassillisen reenirompetta mukaan. Välillä nimittäin tuo ajatus Roudan viemisestä voittajaluokkaan nostaa päätään. Olisi niin kiva saada sille siitä luokasta edes joku tulos.

Roudalla suurin ongelma on minusta paineistuminen, jolloin se hidastuu ja hidastuu eikä lopuksi enää uskalla tehdä mitään. Se olisi nopea, reipas ja iloinen jos se ei ottaisi minusta paineita. Sitä ei voi torua lainkaan, vaan jos se tekee jotain väärin niin on vain sanottava iloisella äänellä "voi pikku höpsöliini mitä menit tekemään, nyt ei tule palkkaa!" Sekin on jo melkein liikaa.

Ongelma numero kaksi on treenialueen vierellä kasvavien puiden tuijottelu oravien toivossa. Koulutus on ihan kivaa mutta kivempaa olisi vähän jahdata. Tällaisen koiran kanssa oma motivaatio on vähän heikossa hapessa.

Tänään kuitenkin otin mukaan ruutukamppeet sekä metallikapulan. Käytin ruudussa odottavaa vetolelua palkkana ja otettiin vetoleikit ruudun sisällä. Suunta ja reippaus olivat oikeat. Lähetin kahdesta suunnasta.

Metallikapula oli suuri yllätys. Sehän on ollut ihan yökhyi en voi ottaa sitä hampaisiin. Nyt jostain syystä Routa tarttui siihen ja pääsin antamaan uusia herkullisia koirankeksejä. Niistä Routa ahneutui niin, että halusi noutaa kapulaa vielä usean kerran. Heitin keksin maata pitkin niin että koira sai vielä jahdata sitä. Uusi toivo herää! Kun vain saisi sitä kestävyyttä ja itseluottamusta tuohon koirapoloiseen.

Budikin meni ruutuun, mutta metallikapulaan se ei suostunut koskemaan. Dummyn se haki ja sai siitä oman heittokeksinsä.

15.2.2013

Uusia taitoja

Ollaan harjoiteltu molempien koirien kanssa kahta uutta taitoa, käteen koskettamista ja istumista ennen takakonttiin hyppäämistä ja sieltä hypättyä.

Kosketus aloitettiin Budin kanssa maanantaina päivällä, ja tänään perjantaina se osasi tehdä sen koirapuiston portin edessä kun puistossa oli koiria. Routa meni ahneudella siinä mukana, vaikkei sen kanssa ole juuri harjoiteltu.

Takakontin kanssa on vielä tekemistä, mutta jo muutaman harjoittelupäivän jälkeen edistystä on havaittavissa - koirat eivät ryntää aivan yhtä päättömästi ja ne saa äänellä pysäytettyä. Vielä on tosin tekemistä siihen, että ne istuisivat automaattisesti.

27.11.2012

Koulussa mukana

Olen nyt kahdella viikolla pitänyt pojat koirakoulussa mukana. Routa on saanut olla demo-koiranakin. Ennen pentutuntia otettiin seuraamisia. Budi tahtoo vähän levitä suoraan mennessä, mutta toisaalta se on alkanut liikuttaa peppuaan sivusuunnassa vasemmalle kääntyessä. Vau. Molemmilla oli nopeat iloiset luoksetulot.

Routa demosi pentujen omistajille seuraamistakin ja sai ihastuneita huokauksia. Näytin suoraan menoa, käännöksiä liikkeessä, käännöksiä paikoillaan ja peruutusta. Ekassa kurvissa tuli joku tuhinakohtaus, mutta muuten pysyi hienosti mukana.

Budi ei ollut hihnassa, ei ollut kaulapantaa, mutta se seuraili myös hyvin ja osasi myös istumaan jäämisen liikkeestä.

Routa nouti kevyttä ohjatun noudon kapulaa, lähti oikein vauhdilla hakemaan.

Viime viikolla tehtiin muiden ryhmäläisten kanssa paikallaistuminen ja Routa näytti pennuille paikallamakaamista hirmu häiriöiden keskellä.

Molemmat koirat olivat tosi iloisia ja innokkaita. Kivaa :)

28.9.2012

Metallinoutoa

Päätin kokeilla, miten ahne porokoira on. Sehän ei tykkää yhtään metallinoutokapulasta, mutta saisiko sen motivoitua ruoalla?

Muutaman päivän ajan annoin Roudan pitää pari sekuntia kapulaa suussa ennen ruokailua. Ja nyt olemme pisteessä, jossa se haluaa kapulan suuhunsa mahdollisimman pian O.o (jotta ruoka tulisi mahdollisimman pian). Ja se myös noutaa kapulaa!