27.11.2012

Koulussa mukana

Olen nyt kahdella viikolla pitänyt pojat koirakoulussa mukana. Routa on saanut olla demo-koiranakin. Ennen pentutuntia otettiin seuraamisia. Budi tahtoo vähän levitä suoraan mennessä, mutta toisaalta se on alkanut liikuttaa peppuaan sivusuunnassa vasemmalle kääntyessä. Vau. Molemmilla oli nopeat iloiset luoksetulot.

Routa demosi pentujen omistajille seuraamistakin ja sai ihastuneita huokauksia. Näytin suoraan menoa, käännöksiä liikkeessä, käännöksiä paikoillaan ja peruutusta. Ekassa kurvissa tuli joku tuhinakohtaus, mutta muuten pysyi hienosti mukana.

Budi ei ollut hihnassa, ei ollut kaulapantaa, mutta se seuraili myös hyvin ja osasi myös istumaan jäämisen liikkeestä.

Routa nouti kevyttä ohjatun noudon kapulaa, lähti oikein vauhdilla hakemaan.

Viime viikolla tehtiin muiden ryhmäläisten kanssa paikallaistuminen ja Routa näytti pennuille paikallamakaamista hirmu häiriöiden keskellä.

Molemmat koirat olivat tosi iloisia ja innokkaita. Kivaa :)

28.9.2012

Metallinoutoa

Päätin kokeilla, miten ahne porokoira on. Sehän ei tykkää yhtään metallinoutokapulasta, mutta saisiko sen motivoitua ruoalla?

Muutaman päivän ajan annoin Roudan pitää pari sekuntia kapulaa suussa ennen ruokailua. Ja nyt olemme pisteessä, jossa se haluaa kapulan suuhunsa mahdollisimman pian O.o (jotta ruoka tulisi mahdollisimman pian). Ja se myös noutaa kapulaa!

16.7.2012

Pallokentällä

Vein koirakoulusta inspiroituneena pojat pallokentälle peuhaamaan.

Budi osasi seurata, spinnata, pujotella, pakittaa. Routa haki palloa ja seurasi. Molempien kanssa tehtiin pari ruutuunlähetystä: ekalla kerralla vetoköysi oli ruudussa ja lähetin sen luokse, toisella kerralla köysi oli minulla ja heitin sen kun koira oli ruudussa.

Toisella puolella kenttää potkiskeli joku perhe palloa ja haisi tupakalta monenkymmenen metrin päähän. Emme häiriintyneet eivätkä hekään.

15.5.2012

Kieputtelua

Koirakoulun oppilaat saivat eilen harjoitella laatikon ympäri tassuttelua etutassut laatikon päällä. Se on hyvä takajalkaharjoitus. Koitin samaa meidän touhon ja vouhon kanssa illalla. Routa ei uskaltanut juuri edes astua laatikon päälle ja Budin takajalat eivät liikkuneet kuin yhteen suuntaan :D Harjoitusta siis tarvitaan.

8.5.2012

Routa etsii

Roudalle tein eilen kolme tunnistusnoutoharjoitusta. Palikat olivat valmiina kun toin koiran paikalle. Ensimmäisellä lähetyksellä koira juoksi minne sattuu etsimään. Sitten kävelin palikoille ja takaisin, ja yritettiin uudelleen. Silloin Routa löysi oikean palikan. Seuraavalla kerralla tuli väärä palikka, jonka laitoin sivuun ja lähetin uudelleen. Viimeisellä kerralla tuli hienosti taas oikea. Routa jää liian kauas istumaan, mutta pitää kuitenkin palikkaa hyvin suussa eikä sylje sitä maahan.

Budi koulussa

Aloitin koirakouluryhmän vetämisen eilen, ja koska alku oli niinkin vetävä kuin että yksi koirakko viidestä onnistui pääsemään paikalle, Budi oli vierailevana tähtenä mukana. Tehtiin sen toisen kanssa pari paikallaoloa ja myös seurautin sitä vähän sekä tein yhden jättävän maahanmenon. Se oli todella rauhallinen eikä rähjännyt kenellekään.

3.5.2012

Kevätseurailua

Lähikenttä on sula ja kuiva ja mentiin sinne vähän pyörähtelemään.

Budin kanssa seurattiin suoraa pätkää, palkka liikkeestä. Sitten seurattiin, pysähdyttiin istumaan ja liikkeelle lähdön jälkeen heti palkka. Paikallamakuussa ensin nousi ylös, mutta korjauksen jälkeen pysyi makuulla kun heittelin käpyjä ohi ja yli.

Routa oli tosi innokas seuraaja ja meinasin kaatua kun se seurasi niin lähellä. Seurattiin normaalitahtia, hitaasti, nopeasti, peruutettiinkin pari askelta.

16.1.2012

Kaverikoirailemassa

Budi oli viime lauantaina ensimmäistä kertaa osallistumassa kaverikoirakäyntiin eräässä hoitokodissa. Samassa "olohuoneessa" oli kolme muutakin koiraa. Budi antoi silitellä ja rapsutella itseään hienosti eikä vouhkannut yhtään, mikä oli varsin kummallista. Murut se sentään siivosi tottuneesti pöydän alta.

Lopussa alkoi jo vähän tuskastuttaa ja pääsi pari pikku haukahdusta.

Jälkeenpäin koirariepua väsytti kovasti. Saa nähdä mitä se seuraavalla kerralla tilanteesta sanoo!