25.7.2011

Jalkapallohäiriötä

Junnu on alkanut pelata jalkapalloa ja ollaan käyty koirien kanssa usein harjoituksia seuraamassa. Tänäänkin koirat olivat mukana. Budin kanssa harjoiteltiin oikea-suuntaa (meni hienosti!), seuraamista kiemurrellen, luoksetuloja ja tulipa vähän kaukokäskyn poikastakin, istu ja maahan. Ja sitten piti harjoitella sitä että odotellaan vaan eikä vinguta.

Routakin sai seurata ja tulla luokse. Sen oikea-suunnat olivat vähän unohtuneet, mutta kyllä se sieltä muistui. Vähän jännitti kun ekalla kerralla ei mennyt ihan oikein.

Budin kanssa kokeiltiin vielä ryömimistä namin perässä. Oli melko innokas ryömijä.

Eilen illalla pihalla oltiin ruutua. Molemmat koirat juoksivat sinne kahdesta ja kolmestakin eri suunnasta suoraan, palkkana makupalalautanen. Myös hyppyä treenattiin. Budi hyppää tosi hyvin käskystä, sitä ei tarvitse houkutella yhtään. Noutaminen ei sen sijaan sitä kiinnosta. Routa muistaa sen vielä hyvin. Budin erikoisliike on hypätä trampoliinille!