27.10.2010

Koirakoulussa

Mentiin Kuukujalle harjoittelemaan, siellä oli muitakin koiria alueella.

Budi: liikkeestä maahanmeno, liikkeestä seisominen (ei meinaa millään jäädä seisomaan, menisi mielellään maahan tai istumaan), ruutu (namipussi ruudussa), vähän luoksetuloja (vauhtia on!), kauniisti istuminen ja muiden katseleminen.

Routa: seuraaminen kummallisilla askelilla, kaukokäskyt (5-10 askelta, 1-3 vaihtoa) nami takana, pitkä luoksetulo, ruutu eri puolilta (myös vaihtelevan maaston yli)

Molemmilla oli tosi kivaa eivätkä karanneet muiden luo.

25.10.2010

Kolme desiä nappuloita

Tiskikone ei ollut vielä pessyt koirankuppeja ruoka-aikaan, joten otin kauhaan nappuloita ja aktivoin haukkuja takapihalla.

Seurautin koiria vuorotellen ja syöttelin koko ajan nappuloita. Välillä vaihdettiin ihan lennosta seuraajaa nimeltä kutsumalla. Tehtiin kaarroksia vasempaan ja oikeaan ja Budikin osasi hienosti siirtää peppua. Suorassa etenemisessä se poikitti eteen, mutta käännökset menivät hyvin.

Lopuksi tehtiin muutama luoksetulo. Routa ravasi, Budi loikki melkein laukalla.

21.10.2010

Hanskaleikkiä pimeässä

Oli aikaa vain pienelle iltalenkille lähimetsässä. Koirat saivat juoksennella sielä vapaasti. Ajattelin kokeilla miten käy hanskaleikin kanssa. Laitoin koirat istu paikalle ja vein viereiseen kivikkoon molemmat mustat hanskani. Lähetin ensin Roudan etsimään. Sillä ei mennytkään pitkään kun se tuli jo hanska suussa takaisin.

Sitten lähetin Budin. Vaikka se istui lähettäessä selkä etsimissuuntaan, se lähti ihan oikeaa kivikkoa kohti. Vähän aikaa etsittyään se tuli iloisena takaisin. Arvasin että se oli kyllä löytänyt hanskan muttei ottanut sitä mukaan. Kehotin sitä vielä etsimään, ja se menikin. Ei antanut periksi, vaan kiersi kivikkoa ja hetkisen kuluttua sekin tuli hanska suussa! Onkohan se ottanut mallia Roudasta?

20.10.2010

Pientä kivaa

Ei menty tänään koirakouluun. Sen sijaan harjoittelin vähän tottelevaisuutta kummankin kanssa. Seuraamista käännöksillä ja temmonvaihdoilla (Routa oli tosi sähäkkä!), Budille maahanmenoja (nopeita), Roudalle kaukokäskyjä (edisti, mutta oli iloinen).

Metsässä etsittiin hanskaa ja Budikin älysi Jätin hanskan samalla tavalla polulle jälkeeni kuin Roudan kanssa. Budille piti vähän näyttää että ei keppiä vaan jotain muuta, mutta niin vaan se toi hanskan! Ja toisessa harjoituksessa vein sen kiven koloon koiran nähden, ja Budi lähti nuolena etsimään ja toi sen :) Tätä pitää harjoitella lisää.

17.10.2010

Haukkupiilosta

Käytiin hyvän sään aikana metsälenkillä koko porukka ja leikittiin myös haukkupiilosta. Routa sai hakea ensin minua ja haukkuikin hienosti makuulla. Sitten harjoitutettiin vähän Budia. Ukko kiven taakse piiloon niin että koira näkee, pieni hihkaisu ja koiran lähetys. Pari ensimmäistä löysi hienosti, kolmannella paineli niin lujaa ettei kerennyt haistella. Piti kutsua takaisin ja lähettää uudestaan, ja sitten löytyi maalimieskin.

Routa sai vielä yhden hanskanhakutehtävän polkua pitkin ja kirmasi oikein iloisesti.

16.10.2010

Oravasta toipumista

Matkalla treenikentälle polulla edessämme juoksi pikku oravainen, ja sain pidellä koiria aika lailla ja komentaa että sain ne puusta ohi.

Jätin ensin Roudan haaveilemaan ja tehtiin Budin kanssa seuraamisharjoitus. Ensin lämmittelyksi opetin innokkaalle oppilaalle spinniä eli pyörähdystä. Intoa oli vähän liikaa välillä, mutta kyllä sieltä niitä pyörähdyksiäkin tuli.

Seuraavaksi kierrettiin neljää tötteröä vastapäivään ja kulmassa piti aina vähän siirtää peppua minuun päin. Se meni aika hyvin! Myötäpäiväänkin Budi pysyi hyvin mukana.

Roudan kanssa tehtiin vähän merkille lähettämistä ja yritin haettaa sillä sitä vaikeampaa vasenta ohjattua kapulaa, mutta se ei oikein onnistunut. Täytyy tehdä seuraavalla kerralla paljon yksinkertaisempi harjoitus mikä ei voi epäonnistua.

Budin kanssa harjoiteltiin tunnistusnoutoa ihan kunnolla! Piilotin kapulaa kentällä olevaan lehtimattoon ja Budi löysi hienosti. Naksautin aina heti kun se oli ottanut kapulan kuonoonsa, eikä se ehtinyt alkaa pureskella. Palautuksen voi yhdistää myöhemmin.

Koitettiin vielä josko Budi noutaisi ohjatun noudon kapulaa. Koitin ensin naksulla josko se innostuisi tarttumaan siihen, mutta ei. Sen sijaan onnistumisia tuli kun heitin kapulan kauemmas. Budi juoksi perään ja naksautin juuri kun se tarttui kapulaan.

Routa haaveili oravasta vähän liikaa eikä koulutuksesta ensin tullut sen kanssa oikein mitään. Kun oltiin Budin kanssa otettu seuraamista narupallon kanssa (väljää) ja loppuleikit, pyysin Routaakin leikkimään. Narupallosta se sentään innostui ja otettiin kunnon vetoleikit. Sain myös oikein innokkaita asennonvaihtoja kaukokäskyissä ja ihan viimeiseksi pitkä luoksetulo ja maahanmeno!

13.10.2010

Routa koirakoulussa

Roudalle tein ruudun ennen kuin otin sen kontista. Vähän seurailua, Routa ei ollut aluksi ihan innokas. Luulen että sitä pitää alkaa palkata paljon useammin ja niin yritinkin tehdä. Ensimmäinen ruutuun lähetys ei ihan onnistunut, kun Routa ei hoksannut ruudussa olevaa narupalloa. Muut ruudut menivätkin tosi hyvin sen jälkeen. Luoksetulossa Routa ei kuullut käskyä, ja meinasi lähteä muttei sitten uskonut kuulleensa oikein. Jouduin huutamaan selkeästi Routa, tänne! Koitin vähän kaukokäskyn tynkää maahan-istu, mutta Routa nousi seisomaan kun olin kauempana. Ihan lähellä ollessa istuminen onnistui. Lopuksi leikittiin pallolla ja Roudalla oli kivaa.

Budi koirakoulussa

Seuraamista klikaten heti kun koira oli seuraamiskohdassa eli hyvin usein. Nopeita maahanmenoja seuraamisesta. Koiran jättäminen ei vielä onnistu, mutta maahanmenot olivat innokkaita. Leikittiin narupallolla. Luoksetuloja istumasta eteen istumaan. Kerran heitin pallon jalkojen välistä.

9.10.2010

Lähikentällä

Tein koirien kanssa ensin pikku lenkin reppu selässä ja päätimme kierroksen lähikentälle. Matkan varrella pysähdyttiin kerran toisella kentällä tekemässä pieni istu-paikalla emäntä piilossa. Molemmat tuijottivat kiinteästi lähipuuhun, mutteivät nousseet. Heti kun vapautin olisivat kyllä hyökänneet metsälle.

Harjoittelin koirien kanssa vuorotellen. Toinen sai aina odotella repun ja takin vieressä. Budin kanssa leikin ensin pallolla ja tehtiin sitten seuraamista. Asento oli ensin turhan ilmava, joten otin makupalan vasempaan käteen ja sain sillä imuttaen Budin kulkemaan ihan vieressäni. Käännökset ovat vähän löysiä, pitää treenata takapään koordinaatiota jollain konstilla. Pujottelu voisi olla hyvä temppu opetella.

Routa seurasi paljon innokkaammin, se tykkää siitä touhusta (kunhan ei luule että sitä hakataan). Yritin taas karistaa sen kannoiltani nopeilla käännöksillä ja syöksyillä, mutten onnistunut.

Tein ruudun, vein narupallon sinne. Roudalle "ruo"-rapsutus ja lähetys - käskyllä ETEEN !! Routa lähti kyllä eteenpäin, muttei mennyt ruutuun. Kutsuin sen takaisin ja taas ruo, ja oikea käsky "ruutu". Nyt suoritus oli oikea. Naksautin ruudussa juuri kun Routa oli nappaamassa palloa.

Budin kanssa harjoiteltiin sivulle tuloa. Kun minulla oli pallo, sen oli tosi vaikea keskittyä. Se osaa tulla hienosti ja suoraan sivulle jos vain keskittyy.

Budinkin kanssa kokeilin ruutua. Se ei mennyt ihan yhtä putkeen kuin Roudalla, mutta onnistuipa kuitenkin pari kertaa. Tehtiin myös "ruokalautasluoksetuloa", lähetin sen kolme kertaa yhtä kauemmas ja kauemmas. Kauimmillaan etäisyys oli 18m.

Välillä kentän ohi meni muita koiria, mutta meidän piskit eivät häiriintyneet niistä, minä ja namit olivat kiinnostavampia :)

Roudan kanssa harjoittelin lopuksi ohjattua luoksetuloa. Minun oikealle puolelleni lähetys oli helpompi, vasemmalle Routa ei tahtonut taipua ollenkaan. Yhdistin noutoon myös merkille lähetyksen, joka on Roudan mielestä kiva liike. Huomasin, että kivuus hieman haipui, kun koira tunsi itsensä epävarmaksi noudon kanssa. Pitää harjoitella niitä erikseen ja nyt vasemmalle (koiran oikealle).

Budi syttyy narupallosta ja rakastaa sitä. Nyt se tuo sen takaisin kiskomista varten! Mahtavaa.

6.10.2010

Pitkästä aikaa koirakoulussa

Otin viime viikolla yhteyttä Ylöjärven koirakerhoon ja kyselin koulutuksista. Sain tietooni, että keskiviikkoiltaisin kokoontuu yksi porukka Teivon parkkiksella. Tänään mentiin sitten katsomaan, millainen ryhmä sieltä löytyi.

Paikalla oli tänään neljä ihmistä. Kahdella oli hovawart, yhdellä leonberg ja yhdellä sekarotuinen juuri emoksi tullut pieni koira. Palluteltiin hoffipentua ja tehtiin sitten koirien kanssa henkilöryhmän ympäri seuraamista. Routa oli ihan tulessa ja seurasi tosi hienosti! Peppuakin heilautti paikalla pyörähdyksessä.

Budin kanssa otettiin ohitusharjoituksia pikkukoiran kanssa. Sillä oli rähinäongelmaa ja rähisi se vähän Budillekin (joka ei hermostunut moisesta yhtään!). Ohitettiin sitten niin monta kertaa parkkiksen viereisellä kävelytiellä että toinen ei enää välittänyt meistä. Koitin antaa jotain vinkkejä, mutta heillä on sama ongelma kuin meillä oli Liedossa, siellä ei tule juuri kukaan vastaan ja jokainen ohitus on Tapaus.

Muuten Budi oli rauhallisesti ja otti kontaktia. Ensi viikolla voitaisiin tehdä jo jotain oikein harjoituksiakin.